Koronapandemia on saanut aikaan suorastaan rysäyksenomaisen kehityksen erilaisten sähköisten kokousten pitämisessä. Tasavallan presidentti on vahvistanut yksityistielain muutoksen, jolla etäkokousten pitäminen tulee mahdolliseksi myös kaikille tiekunnille ilman ennalta tehtyä päätöstä. Samanaikaisesti yksityisteiden perusparantamiseen on ennätysmäärä tukea tarjolla, joten on oikea aika ennakkoluulottomasti hyödyntää lakimuutos.

Eduskunta on hyväksynyt ja Presidentti vahvistanut 12.3.2021 yksityistielain 58 § muutoksen, jolla etäkokouksen järjestäminen mahdollistetaan kaikille tiekunnille. Etäkokous voidaan järjestää erilaisten sähköisten yhteyksien avulla ja yhtenä mahdollisuutena selkeissä asioissa on myös postiäänestys. Mahdollisuudesta osallistua etäyhteydellä päättää hoitokunta tai toimitsijamies, aiempaa tiekunnan päätöstä asiasta ei vaadita. Samalla kutsussa toki mainitaan varsinainen kokouspaikka.

Lakimuutos on huomattava edistysaskel, koska normaalien tiekunnan vuosikokousten lisäksi kevätkauden tärkeimpiä yksityisteiden tilaisuuksia ovat tie- ja siltakohteiden perusparantamiseen liittyvät kokoukset. Nämä ovat koronakurimuksessa lykkääntyneet huolestuttavasti, etenkin kun huomioi yksityisteiden parantamiseen suunnatut huomattavat tukivarat. Niiden käyttö uhkaa nyt jäädä mahdollisuuksia pienemmäksi. Yksityisteissähän tunnetusti piilee merkittävä korjausvelka, ja pullonkaulaksi muodostuvat myös huonokuntoiset sillat, varsinkin kun ajoneuvopainot entisestään kasvavat.

Rahoitusta on tarjolla ennätyksellinen määrä

Tieosakkaille myönnettävää kestävän metsätalouden rahoituslain, – lyhennettynä KEMERA – tukivaroja on runsaasti käytettävissä metsäteiden ja siltojen peruskorjauksiin ja uusienkin metsäteiden rakentamiseen. Ympärivuotisesti liikennöitävä kantava metsätie nostaa paitsi puun hintaa, myös kiinteistön arvoa. Ohessa tulevat monet muut hyödyt aina pelastustoimea myöten.

Tiekunnille on myös tarjolla yksityisteiden ja siltojen parantamiseen valtionavustusta eli ELY-tukea tänä vuonna 30 miljoonaa euroa, mikä on suurin määrä moniin vuosiin. ELY-tuki voi olla yksityistien perusparannuksen kustannuksista 50 % , siltojen korjauksessa ja uusimisessa jopa 75 %. Monet kunnat myös tukevat osaltaan perusparannuksia.

Yksityisteiden sillat ovat yksi rahoituksen painopiste. On syytä huomioida, että tiekunnalla on suuri vastuu sillan kestävyydestä ja turvallisuudesta. Ketju on yhtä heikko kuin sen heikoin lenkki, yksityistiellä se saattaa olla kymmeniä vuosia vanha silta.

Rohkeasti liikkeelle

Nyt jos koskaan kannattaa tiekuntien aktivoitua ja ryhtyä pitämään kokouksia. Toimiva tiekunta pystyy myös tehokkaaseen tien kunnossapitoon.

OTSO Metsäpalvelut on valmistautunut koko talven lakimuutoksen mahdollisuuteen ja pystyy tarjoamaan tehokkaat palvelut kaikenlaisten etäkokousten pitoon.

Vanhahko sanonta kuuluu, että tee työtä, jolla on tarkoitus. Yksityistiet ovat inframme hiussuonisto ja välttämättömiä maamme elinkeinoille. Parantamalla tiestöä hyödytämme omien kiinteistöjemme lisäksi koko koronasta toipuvaa yhteiskuntaa.

Hannu Ulvinen
Tuotepäällikkö
OTSO Metsäpalvelut Oy
Metsäinfra

Tilaa OTSO:n uutiskirje ja saat tuoreet jutut suoraan postilaatikkoosi!