OTSO Metsäpalvelut Oy tulee suuntaamaan liiketoimintaansa entistä vahvemmin sinne, missä on kysyntää.

OTSO Metsäpalvelut Oy on saanut päätökseen 9.9.2020 alkaneet yhteistoimintaneuvottelut, joiden perusteena olivat tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Yhtiön kassan riittävyyden varmistaminen, taloudellisen tilanteen tervehdyttäminen ja rahoituksen turvaaminen ei ollut enää mahdollista vanhalla liiketoimintamallilla.

”Olemme käyneet erittäin hyvää ja avointa keskustelua henkilöstön edustajien kanssa ja näiden neuvottelujen seurauksena johto on tehnyt päätöksiä, joiden avulla uskomme pystyvämme turvaamaan OTSO:n elinkelpoisuuden ja toimintakyvyn lyhyellä ja pitkällä aikavälillä”, sanoo toimitusjohtaja Jyrki Pihlava.

Nyt päättyneet yt-neuvottelut eivät johtaneet irtisanomisiin, mutta yhtiössä parhaillaan käynnissä olevat määräaikaiset lomautukset muuttuvat toistaiseksi voimassa oleviksi, ja näiden lisäksi tulee muutama uusi lomautus.

Liiketoimintaa ja palvelutarjontaa suunnataan jatkossa entistä enemmän sinne, missä nähdään markkinapotentiaalia eli yksityistiepalveluihin sekä puustonkäsittelypalveluihin. Myös suunnittelu, rakennuttaminen ja valvonta nähdään markkinakehityksen mukaisena palveluna. OTSO painottaa tulevaisuudessa palveluja, joissa käyttöpääoman käyttö pysyy järkevällä tasolla.

”Asiakkuudet tulevat määrittelemään merkittävää roolia OTSO:n liiketoiminnan uudelleen suuntaamisessa, ja myös johtamisjärjestelmää tullaan muuttamaan siten, että se vastaa entistä paremmin tulevaa toimintamallia”, Pihlava kertoo.

Tilaa OTSO:n uutiskirje ja saat tuoreet jutut suoraan postilaatikkoosi!