Kansantaloutemme tarvitsee kipeästi toimenpiteitä, jotka pitävät yhteiskuntamme rattaat pyörimässä. Tuloja, joita metsätalous kykenee edelleenkin tuottamaan ja panostuksia metsiin, joita investoiva metsäteollisuus tarvitsee. Nämä turvaavat yhteiskuntamme toimivuuden poikkeusoloissa ja varmistavat kykymme nopeaan palautumiseen sekä nousuun uudistuneena hyvinvointiyhteiskuntana. 

Metsätalous on todella merkittävässä asemassa Suomessa. Haemme metsistämme taloudellista ja henkistä turvaa, jota yhteiskunta tässä poikkeustilanteessa tarvitsee. Tänäkin päivänä olemme saaneet lukea tiedotusvälineistä, kuinka ihmiset ovat retkeillet luontopoluilla, erämaa-alueilla ja kansallispuistoissa. Metsä antaa mielenvirkeyttä ja myös turvaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. 

Metsänhoito ja metsätulot

Metsä tarvitsee myös hoitoa, jotta jatkossakin hyvä kasvu turvataan ja luo tuottoa sekä hyvinvointia. Metsänomistajilla on nyt hyvä hetki keskittyä omiin metsiin. Nyt on aikaa päivittää metsäsuunnitelmia, hoitaa metsiä ja suunnitella suurempia investointeja kuten esimerkiksi metsätiet tai suometsänhoidot. Aktiivinen metsänomistaminen on palkitsevaa ja antaa aina taloudellista turvaa omistajalleen. Parhaan turvan saa, kun asiat tekee pitkällä tähtäimellä ja suunnitelmallisesti. Pikaistakin taloudellista apua voi metsistä saada.  Metsistä saa välittömiä tuloja puukaupalla tai myymällä metsäkiinteistön tarvittaessa.

Nyt on aika toimia ja ottaa ote tästä ajasta metsiemme kautta. Me OTSO:ssa olemme vahvasti mukana turvaamassa yhteiskuntamme toimintakykyä ja tulevaisuutta kuten alan johtavan toimijan kuuluukin tehdä. Palveluntuotantomme on edelleenkin käynnissä teitä rakentaen, metsiä hoitaen ja puuta ostaen unohtamatta huoltovarmuuteen liittyviä toimia sähkölinja- ja väylähankkeissa.

Talous

Olemme ilmeisesti vaikeimman laman kynnyksellä pitkiin aikoihin. On jopa ennustettu laman olevan syvempi kuin 90-luvulla. Elämme tästäkin syystä poikkeuksellisia aikoja. Yhteiskuntamme ei ole monellakaan alalla kyennyt mukautumaan kyseisen muutokseen, jonka on sysännyt liikkeelle pandemia nimeltään koronavirus.

Metsäalalla tämä aika ei ole näyttäytynyt aivan näin karulla tavalla. En voi kuitenkaan liputtaa sen puolesta, etteikö se olisi näkynyt ja myös tuntunut alalla. Isojen lomautus- ja konkurssiuutisten keskellä metsäteollisuusyritys Metsä Group uutisoi isosta teollisuusinvestoinnista Raumalle. Sahalaitoksen investoinnin arvo on. 200 milj. €. Samassa uutisessa kerrottiin Kemin investointipäätöksen julkistamisesta tämän vuoden syksyllä. Tämä on todella upea juttu näinä poikkeuksellisina aikoina. Suomalaisen metsäalan osalta näkymät ovat Pellervon taloustutkimuksen mukaan suhteellisen hyvät. PTT:n arvion mukaan metsäala kokonaisuudessaan selviää koronan aiheuttamista ongelmista monia muita toimialoja paremmin.  Tätä kun pohtii, niin näinhän se myös on. Metsässä tehdään edelleenkin töitä, joita pandemia ei rajoita. Metsä kasvaa koko ajan lisää oli sitten pandemia tai ei.

OTSO:n vahvuus

Vahvuutemme palvelutuotannossa korostuu juuri tässä ajanhetkessä, jossa tarvitaan neuvokkaita ratkaisuja ja laaja-alaista metsä- ja yksityistieasioiden hallintaa. Alan edelläkävijänä kykenemme aidosti tarjoamaan pitkälle kehittyneitä metsäpalveluitamme laaja-alisesti asiakkaan tilanteet huomioiden. OTSO:lla on laaja palveluvalikoima, joka kattaa kaikki metsään ja yksityisteihin liittyvät palvelut.

Sähköinen asiointi korostuu nyt suuresti. OTSO:lla voi asioida täysin sähköisesti. Palvelemme metsänomistajia yksityisteissä, puukaupassa, metsä- ja luonnonhoidossa sekä projektipalveluissa käsittäen sähkölinja- ja väylähakkuut. Tavoitat meidän parhaiten nettisivujemme kautta jättämällä yhteydenottopyynnön www.otso.fi.

Suomi elää nyt todellakin metsistä!

Tero Kekkonen
Myyntijohtaja

Tilaa OTSO:n uutiskirje ja saat tuoreet jutut suoraan postilaatikkoosi!