Elämme poikkeuksellisia aikoja ja joudumme sekä yhteiskuntana että sen yksilöinä sopeutumaan koronaviruksen aiheuttamaan uuteen tilanteeseen ilman varmuutta poikkeuksellisen ajan kestosta tai sen vaikutuksista niin lyhyellä kuin pitkällä tähtäimellä. 

Metsä on Suomen merkittävin luonnonvara. Me suomalaiset elämme metsästä ja metsäsektorin toimivuus on kansantaloutemme kivijalka. Hyvin hoidettu metsä voi hyvin, on monimuotoinen, ympäristöystävällinen ja kasvattaa hiilinielua. Myös yhteiskunta tukee metsän hyvää hallinnointia ja hoitoa kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisen Kemera-tuen myötä.

Koronaviruksen vaikutusta toimialaamme ei ole syytä vähätellä, mutta ainakin toistaiseksi normaaleja suojausvälineitä käyttäen ja varotoimia noudattaen metsässä työskentelyä on voitu häiriöttömästi jatkaa.

Yksityismetsänomistajat omistavat 60 % Suomen 20 miljoonasta metsähehtaarista. Metsänomistajan kannalta vastuullinen metsänhoito on paitsi ympäristöystävällinen myös kansantaloudellinen teko. Metsäsektorin ekosysteemi pitää yhteiskuntamme pyörät pyörimässä, luo tuottavaa työtä kymmenille tuhansille ihmisille ja metsät itsessään ovat olennainen osa maamme perusvarallisuutta. Hyvin hoidetut olennaisesti enemmän, hoitamattomat vähemmän. Osana hyvää metsänhoitoa myös osa metsistämme säilytetään ja tarvittaessa entisöidään luonnonvaraisena ja suojeltuna.

Laadukkaasti rakennetut metsätiet sekä muut OTSO:n metsä- ja ympäristöpalvelut ovat osa vastuullista metsänhoitoa mahdollistaen puunkorjuun kestävästi ja metsänomistajien omien valintojen mukaisesti.  Tiukentuvat normit esimerkiksi teiden kantavuudessa ja mitoituksessa edellyttävät osaavia toimijoita tienrakennuksessa ja -kunnostuksessa. Metsäteollisuudella on tarvetta tasaiseen ja ympärivuotiseen puunkorjuuseen edellyttäen hyväkuntoisia metsäteitä ja -siltoja.

Vesiensuojelu on keskeinen osa metsäpalvelutoimintaa, sillä oikeaoppisesti suunniteltuna ja toteutettuna suometsienhoito estää ylimääräisten ravinteiden pääsyn vesistöön ja torjuu ilmastonmuutosta huolehtien pitkäkestoisesta hiilen sidonnasta. Markkinajohtajana ja vastuullisena toimijana OTSO kehittää kestävän metsänhoidon prosesseja, menetelmiä ja palveluja yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Edelleen kasvava metsäteiden ja suometsien korjausvelka rapauttaa pahimmillaan perustan teollisuuden kestävälle puunhankinnalle ja siten myös uusille investoinneille yhdellä yhteiskuntamme keskeisistä toimialoista. Metsissä on lisäksi satojen tuhansien hehtaarien hoito- ja harvennusrästejä.

OTSO:n tarjoamien palveluiden yhteiskunnallinen merkitys metsätalousalan johtavana toimijana on suuri. Roolimme suomalaisen metsäteollisuuden kestävän puunhankinnan edistäjänä sekä sähkö- ja rautatielinjojen huoltovarmana pitämisen mahdollistajana on merkittävä. Työllistämme suoraan 120 metsäalan rautaista ammattilaista ympäri Suomen sekä ekosysteemimme kautta useita satoja koneyrittäjiä ja kymmeniä palveluntuottajia eri puolilla Suomea.

Jokainen metsänomistaja toivoo metsältään erilaisia asioita. OTSO tietää, miten metsäomaisuutta ja luontoa tulee hoitaa, jotta niille asetetut ainutlaatuiset arvo-odotukset täyttyvät. Tehdään yhdessä metsästäsi menestystarina ja pidetään Suomi liikkeellä!

Jyrki Pihlava, Toimitusjohtaja

Tero Kekkonen, Myyntijohtaja

                                

Tilaa OTSO:n uutiskirje ja saat tuoreet jutut suoraan postilaatikkoosi!